Saaritukikohta Lilla Bredskär

Lauttasaaren Veneilijät on vuokrannut jäseniensä käyttöön saaren Kirkkonummen edustalta. Lilla Bredskär on vain 12 merimailin päässä Lauttasaaresta, joten se on hitaammallakin veneellä vaivattomasti saavutettavissa. Matka taittuu turvallista sisäreittiä pitkin eikä kovakaan tuuli estä perille pääsyä. Kiinnittyminen hoituu poijuihin, joita on sekä lännen että idän puoleisilla rannoilla.

Ruokaa voi valmistaa grillikatoksessa ja puhdistautuminen hoituu saunassa. Yöpyminen saaressa sujuu luonnollisesti parhaiten omassa veneessä, mutta saaren sisäosista löytää myös telttapaikkoja.

Veneilykauden aikana saaressa järjestetään runsaasti ohjelmallisia viikonloppuja. Esimerkiksi rosvopaisti- ja rapujuhlat kuuluvat ehdottomasti jo perinteeseen. Kalastuksesta innostuneille Lilla Bredskärin ympäristö tarjoaa myös mainiot kalavedet.